Muistoja rakkaistamme,
joita sydämemme kaipaa.

 



Saamme lohdun, koska tiedämme
heillä olevan kaiken hyvin;
ja uskomme, että  jonain päivänä tulemme
 jälleen kerran toinen toisemme kohtaamaan.




Mari, pikkutyttömme nukkui pois.
Hän oli vasta neljävuotias,
aina hymyhuulinen, silmät taivaansiniset
  tummahiuksinen pienokainen.

Näimme hänet kerran unessa.
Silloin hän lupasi syntyä uudelleen luoksemme.
Uskomme ja toivomme niin tapahtuvan.

Nyt lapsemme on enkeli, joka suojelee perhettämme.


* * * * *
Pienenä aloin haaveilla!
Kaikki pitivät minua höpsönä.
Elin aivan omassa maailmassani.
Kun lopulta avasin silmäni, petyin totuuteen
.

* * * * *


Isä kertoi pojalleen osan sielusta asuvan taivaassa
ja elämästä luopumisen hetkellä
sielun toinen puoli siirtyy taivaassa olevan luokse. 

Pois nukuttuaan isä ilmestyi perheelle
mustarastaan ja punarinnan hahmoissa.
Toinen linnuista lensi äidin polvelle istumaan.

Tämä tapahtuma viesti tänne jääneille
elämän jatkumisesta; sekä siitä että tuolle puolelle
siirtyneet näkevät meidät ja tarvittaessa auttavat 
jokapäiväisessä elämässä. 

Lintu lohdutti surun hallitsemaa mieltä.




 Hän matkusti kaukaiselle saarelle pois läheltämme.
Hän halusi löytää kauneutta,
uuden asuinsijan, rauhan sydämeensä.

Hänen sielunsa kaipasi
ikuiseen lepoon, onneen taivaalliseen.

Tiedämme enkeleiden auttavan heitä.
Uskomme kohtalon johtavan meitä
kohtaamaan muistoissa kauniina
sen ajan, jonka elimme yhdessä.

Uusi hetki: toivo, usko elää taas!

Saavutamme sen uudessa ajassa
kirkkaana, entistäkin läheisempänä.

Aika patinoi muistomme kauneudellaan
auttaen ymmärtämään kaipauksen avulla rakkaitamme,
etsimään elämän tarkoitusta, jatkuvuutta.





Taivas on niin lähellä, liian lähellä.

Sen sinisyys häikäisee kirkkaus sokaisee.

Valkeat pilvet purjehtivat taivaan meressä.
Huomaan istuvani pilviveneessä.
Taivas on niin lähellä, ihanan lähellä.

Avaruutta kohti kohotan käteni,
sinne toivon pääseväni,
pois ahdistuksesta uuteen elämään.

Taivas on niin lähellä, lähellä onnellisuutta.
Nousen tuulen vireessä höyhenen
kevyesti ylös kohti autuutta.

Suojelusenkelini saattavat minua viimeisillä hetkillä,
lasken sieluni taivaan Isän helmaan.
Taivas on tässä hetkessä niin täynnä syvää rauhaa.

Tulette hämmästymään, kun palaan uudessa ajassa:
Kirjoittamaan koskettavimmat tarinat,
maalaamaan ihmeellisimmät taulut.

Nyt on taivas minussa, kokonaan sydämessäni,
olen kotona taivaallisessa pyhätössä.




Niin lähellä rakkaitani, isääni.

* * * * *

POLKU

 

Käännyn taakseni katsoen,
kivikkoista polkua kulkien.
Se mutkittelee läpi kankean vuoriston,
yli aution niityn, läpi sateisen metsän.

 

 

Ilon hetkellä on matka kulkenut nopeammin,
hyväntuulisena hyräillen, eteenpäin keveästi astellen.
Surun hetkellä hitaammin, synkemmin.
Kyyneleet silmiä sokaisten.

 

Pitkä on ollut matka, jo kohta viisitoista vuotta.
Pitkä on ollut polku, eikä loppua näy,
ehkä iloisemmille rannoille matkani käy.

 

Nyt jatkan eteenpäin tätä pitkää taivalta,
rakasta elämäni polkua,
niin raskasta sielun kulkua.




Takaisin ylös